Road trip tekstiä + KUVIA, ota hyvä asento ja hae kaffia.

Hyvää sunnuntaiaamua! Taitaapa olla ensimmäinen kerta näin puolentoista kuukauden aikana, kun olen hereillä ennen kello yhdeksää sunnuntaina. Pitäisiköhän sitä kurkistaa ikkunasta että onko ulkona sama maailma mihin on totunut? Ja mitä islantilainen touhuaa sunnuntaisin?

Teksti alla, kuvat tämän linkin takana

Lähdimme keskiviikkona parin päivän road tripille suuntana Itä-Islanti. Vuokrasimme siis auton, farkkumallinen Toyota Corolla, ja etsimme majapaikan Höfnin läheltä (se on joku pikkukylä tuolla Vatnajökullin kupeessa). Reittiä ei tarvinut paljoa suunnitella, koska saaren ympäri kulkee yksi tie ja pienemmät tiet ovatkin tähän aikaan vuodesta jo suurimmilta osin suljettu henkilöautoilta (jeeppejäkin täällä vuokrataan, mutta hinta on aika suolainen... pitää kattoa jos semmosen ottaisi saaren ympäriajoon).
Matkasuunnitelmaa emme tehneet juurikaan. Tiedossa oli että jotain nähtävää matkalle osuu (kuulemma kaikki tunnetuimmat nähtävyydet on aika hyvin viitoitettu tieltä) ja siinä sitten ajon aikana tsekkailimme oppaista ja kartoista kaikkea mielenkiintoiselta vaikuttavaa.

Lähdimme liikkeelle keskiviikkona about yhdeksän maissa. Mukaan pakkasin mielestäni aika kevyen setin pikkuiseen reppuuni: vaihtovaatetta, sadeasu, pyyhe, kamera ja reippaasti evästä - täällä ei noita huoltoasemia ja supermarketteja ihan liian tiheässä ole enää Reykjavikin ulkopuolella. Haimme auton budget.is -nimisestä vuokraamosta ja paperitöiden jälkeen Samu otti kuskin roolin. Ainiin, matkallahan meitä siis oli mun ja Samun lisäksi Kaisa, liiketalouden opiskelija TAMKista, ja hänen paras kaverinsa Gabi. Eteneminen on helppoa kun ei oikeastaan tarvi miettiä mihin ajaa. Ainoa kämmi meillä sattui heti matkan alussa, kun lähdimme ajamaan ykköstietä väärään suuntaan.. eli melkein lähdettiin kohti pohjoista. Onneksi olemm tuota reittiä ajaneet mm. Golden Circlelle, joten hälyytyskellot soivat jo parin kilsan kohdalla.

Ajoimme reippaasti kahden ensimmäisen kylän/kaupungin, Hveragerdin ja Selfossin, ohitse pysähtymättä. Näissä paikallisissa kaupungeissa ei ihan liikaa ole nähtävää: omakotitaloja, pari kauppaa ja Vinbud löytyy jokaisesta. Hveragerd on erään oppaan mukaan maailman pohjoisin banaanien tuottaja, muistaakseni..
Ensimmäisen pysähdyksen teimmekin vasta Hellassa, joka oli vielä asteen pienempi kylä kuin nuo kaksi edellistä. Kahvihampaan kolotus iski jengille. Onneksi Lonely Planetin oppaassa on myös pikkukaupunkien kartat ja kahvin metsästys oli aika helppoa :) Onneksi pikkukaupungeissa eläminen on sen verran rennompaa että kahvilan tytteli päästi meidät sisälle, vaikka viralliseen avaamiseen olikin vielä 45 minuuttia. Café latte keskellä ei-mitään.
Matkan jatkuessa pysähdyimme parille putoukselle. Ensimmäisenä vuorossa oli Seljalandfoss, joka oli putouksista kuuluisampi (ainakin sitä meille oli kehuttu). Putous oli mahtava. Vettä valuu noin parin-kolmenkymmenen metrin korkeudesta tosi kapeasta, noin parimetsisestä, kohdasta ja meteli on uskomaton, Putouksen taakse pääsi kiertämään luolamaista polkua pitkin. Kamera on näiden putousten kanssa kyl todella kovilla, sillä vettä roiskuaa joka suunnasta ja aina saa olla nyrkillinen kuivaa paperia linssiä kuivaamassa.
Jatkoimme matkaa noin tunnin pällistelyn jälkeen. Koitimme onneamme soratiellä ja tavoitteena oli käydä tsekkaamassa merenranta jonkun pikkukylän kohdalla. Kylä osoittautui kahdeksi maataloksi latoineen, kirkoksi ja todella karmivaksi hautausmaaksi. Luonnontilassa oleva ranta jäi haaveeksi, koska ranta oli aidattu lampaiden temmellyskentäksi. Kaikin puolin todella creepy paikka - muistutti Night of the Living Deadia ja Black Sheeppiä :D
Jätimme paikalliset, kuolleiden henget ja lampaat rauhaan ja jatkoimme kohti seuraavaa etappia. Oikeastaan tässä kohtaa emme edes vielä tienneet mikä se oli, mutta kartasta löysimme toisen putouksen nimeltä Skógafoss. Mielestäni ko. putous oli Seljalandfossia hienompi, vaikka tämän taakse ei päässyt (perkele, katsoin juuri wikipediasta että tämän takana olisi oikeasti ollut viikinkien luola, ]&|@%§!!!!). Teimme puolilaittoman loikkauksen aidan yli ja lähdimme tutkimaan putouksen yläjuoksua. Maisemat olivat upeita: silmänkantamattomiin vihreää mäkeä, taustalla vuoria ja siellä täällä valopilkkuina vapaana laiduntavia lampaita.
Iltapäivän viimeinen pysähdys ennen pimeän tuloa oli eteläinen kaupunki Vik. Kävimme hakemassa ruokaa illaksi ja katsomassa kuuluisia, mustahiekkaisia rantoja. Sää oli melko hyvä, ainakin siis Islannin mittapuulla, mutta merenkäynti oli silti aivan käsittämätön, parimetriset aallot piiskasivat jatkuvasti rantaa. En tiedä johtuiko tämä esimerkiksi nousuvedestä tai siitä että olimme kuitenkin about siinä kohdassa missä Golfvirta kohtaa Islannin rannikon... tai sitten olen vaan niin maakrapu etten ole tottunut tuollaisiin aaltoihin. Pimeä tuli tosiaan melkein heti Vikin jälkeen ja ajoimme seuraavat 150-200 kilometriä enemmän tai vähemmän säkkipimeässä. Tien reunoilla olevat heijastimelliset auraustolpat olivat ainoa vihje siitä missä tie kulkee. Vastaantuljoitakin oli parin tunnin ajon aikana sormilla laskettava määrä. Ohitimme mm. vuoristoa ja jäätiköt täysin tietämättöminä niiden olemassaolosta.

Majapaikka oli todella sievä guest house nimeltään Hali. Illasta ei olekkaan paljoa kerrottavaa. Teimme hodareita, join pari kaljaa ja nukkumaan. Aamulla nopea kylmä suihku, pikakahvia ja takaisin reissuun.

Jos ensimmäisen päivän teemana oli vesi ja vesiputoukset, niin toinen päivä oli pyhitetty jäätiköille ja yrityksille päästä niiden luokse. Alkuperäinen tavoitteemme oli käydä lautta-ajelulla Jokulsarlonissa, Vatnajökullin vuonossa. Tämä suunnitelma kuitenkin kariutui siihen että laivat lopettivat toimintansa tältä syksyltä syyskuun puolivälissä. Noh, rohkeasti kuitenkin ajoimme Jokulsarlonille katsomaan mitä kaikkea paikka voisi tarjota ilman laivaa. Näkymät olivat todella utopistiset, vuonoa pitkin valuu erikokoisia jääkimpaleita ja -vuoria hitaasti kohti Atlantin Valtamerta. Kasvillisuutta ei ollut juuri nimeksikään ja ympäristöä hallitsee kivinen väritys. Veteen tuijottelun ansioista onnistuimme bongaamaan kolme hyljettäkin, jotka vaikuttivat jokseenkin kiinnostuneilta rannalla kameroiden kanssa pomppivista kädellisistä. Eiväthän nuo ihan lähelle uskaltaneet, mutta tarjosivat vähän show'ta pyörimisen ja laiskojen pomppujen muodossa. Kävimme tsekkaamassa myös Jokulsarlonin suun Atlantille. Silmänkantamattomiin jakuva kivinen ranta täynnä kirkasta jäätä ja aivan uskomaton virtaus kohti ulappaa.
Seuraava pysähdys oli lepopaikka tien vieressä, josta lähti polku kukkuloiden läpi kohti jäätikköä. Lähes pakkomielteisesti halusin päästä käymään jäätiköllä, tai edes niin lähelle kuin mahdollista. Valkoinen, vuorien välistä tunkeva massa katsottuna auton ikkunasta ei jotenkaan ole se oikea kokemus. Maasto oli suuren osan matkasta aika helppokulkuista. Kuljimme jäätikön sulamisjoen vartta lähemmäksi jäätikköä, mutta ehkä kilometrin ennen jään reunaa oli pakko luovuttaa, maaston käydessä vaarallisen näköiseksi. Polkua ei enää ollut, edessä oli 5-10m syvä railo, jonka ohittamiseksi olisi tarvinnut lähteä kiipeämään mäkeä, jonka irtokivet näyttivät tulevan alas hetkellä millä hyvänsä. Sain aivan uskomattomat Mordor-fiilikset maisememista: elotonta maata, mustan hiekan peittämiä jäävuoria ja taustalla alas valunut jäätikkö. Uh, voin kuvitella Klonkun pomppimassa tuolla kohti Tuomiovuorta!
Viimeinen oikea pysähdyksemme oli lähellä Skaftafellin kansallispuistoa. Soratietä (only for 4x4 ;) pitkin pääsi lähelle jäätikön reunaa ja loppumatkan patikoi muutamassa minuutissa. Jään päälle ei lopultakaan päästy, sillä kesän sulaminen on muodostanut sen verran vettä jäätikön ympärille. Jos jäälle haluaisi päästä, niin pitäisi kai mennä kuivaan ja kylmään vuoristoon ja sieltä käsin sitten... Noh, ehkä myöhemmin sitten. Jännittävää oli huomata miten vuoret "hikoilevat", jokapuolelta seinämiä vuotaa vettä pieninä noroina.
Tästä alkoikin sitten kotimatka.

Kaikin puolin reissu oli tosi onnistunut ja on mukava huomata ettei edes tullut kovin kalliiksi tällainen omatoimimatkailu islannissa, ainakaan turistikauden ulkopuolella. Auto+bensat+majoitus tuli maksamaan noin satasen, mikä ei ole paha hinta verrattuna ESN Reykjavikin (meiän joku vaihtarijärjestö tms) tarjoamaan Glacier Trippiin: puolen päivän retki 15000kr, eli noin 175e!

PS: Parasta tekemistä autossa on kyllä pelata klassista autopeliä "Mä näen jotain mikä alkaa X:llä...". Jos pihalla oikeasti näkyy vain vähän vuoria, viivasuora horisontti, tietä ja sammaloituneita kiviä, niin tuo peli muuttuu aika käsittämättömäksi :D Flipety flip...